Neliveto sopii keliin kuin keliin

Carsport-varusteltu Mercedes-Benz Vito on kotonaan haastavissa oloissa

Kemiin kuuluu hyvää ja turisteja on riittänyt. Nämä olivat ensimmäiset havainnot, kun soitimme Kemin Taksipalvelu Oy:n yrittäjälle Jani Rissaselle. Kolmannen sukupolven yrittäjältä löytyy sanojensa tueksi melkoisesti perspektiiviä, sillä hän aloitti työt taksien parissa jo vuonna 1994.
 
Kun Kemin Taksipalvelu Oy siirtyi Janille, autoja oli neljä. Siitä on nyt kymmenen vuotta ja autojakin on nykyään ajossa jo 12, joista viisi on takseja ja seitsemän linja-autoja.

-Pappa aloitti toiminnan 80-luvun alussa ja isältä tämä siirtyi minulle vuonna 2007. Otin Mäkikankaan Juhan mukaan osakkaaksi vuonna 2014.  Nyt meidän lisäksi on töissä jo 13 henkeä.

Ajoja Kemin Taksipalvelulla on laidasta laitaan. Alueen panostukset turismiin ovat tuottaneet tulosta: varsinkin aasialaisia vieraita on talven aikana riittänyt.

-Turistien kanssa on mukavaa vaihdella sanaa. Matkailu nostaa täällä selvästi päätään: LumiLinna ja jäänmurtaja Sampo ovat ykköskohteet.

Kemin Taksipalvelun autot ovat kaikki Mercedes-Benzejä ja niistä suurin osa on Carsportin varustelemia. Kokemuksia Janilla on myös muista autoista, mutta hänen mukaansa Mercedeksessä yksi asia on yli muiden – luotettavuus. Siksi olikin luonnollista, että myös tallin viimeisin tulokas on Mercedes-Benz.
 

Huomattavasti  turvallisempi

 
Nelivetoinen Mercedes-Benz Vito lähti liikenteeseen 9. tammikuuta. Carsportin invataksiksi varusteleman auton myi Kai Lampi Veholta ja luovutuksesta vastasi Carsportin Harri Heikkonen. Jani on uuteen autoon tyytyväinen.

-Uuden auton ajettavuus on huippuluokkaa. Ja onhan uusi aina uusi. Sen huomaa jo tuoksustakin.
Haastatteluhetkellä Vito on ollut ajossa noin kuukauden. Perämeren olosuhteissa nelivetoisuus on tuonut ajamiseen uutta turvaa ja varmuutta.

-Meidän leveysasteilla tulee lumimyräköitä ja on liukasta. Jos yöaikana tulee kunnolla lunta, aurat eivät ehdi siivoamaan kaikkia teitä. Kun kaikki renkaat vetävät, niin auto on huomattavasti turvallisempi. Toistaiseksi kuljettajat eivät ole saaneet ajettua uutta Vitoa mihinkään kiinni, vaikka kelit ovat vaihdelleet paljon.
 

”Kyllä Carsportin väki tekee laadukasta työtä. Erityiskiitos seinälle taittuvista istuimista: niillä autoon tulee nopeasti lisätilaa etenkin paarikuljetuksissa.”

 
Kokemukset ovat hyvin positiivisia sekä auton että varustelun suhteen.

-Vito on sopinut hyvin käsiimme. Kuljettajat ovat olleet todella tyytyväisiä autoon, eivätkä vaihtaisi pois. Ajomukavuus on hyvä ja asiakkaatkin ovat uudesta autosta tykänneet.

Kiitosta tulee myös auton varustelusta:

-Kyllä Carsportin väki tekee laadukasta työtä. Erityiskiitos seinälle taittuvista istuimista: niillä autoon tulee nopeasti lisätilaa etenkin paarikuljetuksissa.

Kemin Taksipalvelun huolto- ja takuuasiat ovat hyvissä käsissä Vehon huolenpitosopimuksen ansiosta, joka on otettu kaikkiin uusiin autoihin.

-Myös Carsportin puolella huolto ja takuu ovat pelanneet loistavasti. Jos on jotakin tarvinnut, niin soitolla Heikkosen Harrille on osa saatu postiin jo seuraavana päivänä.

 

Jani Rissanen
Kemin taksipalvelu Oy
Kolmannen polven yrittäjä
Sukupolvenvaihdos vuonna 2007

Kalusto:
•    5 taksia, 7 linja-autoa
•    Ensimmäinen Carsport vuonna 2005
•    12. Carsportin varustelema auto, MB Vito, otettiin käyttöön 9.1.2017

 

Mitä mieltä liikennekaaresta?

Osaksi olen uudistuksen puolesta ja osaksi vastaan. Vastaan siksi, että minua huolettaa millaisena yrittäjien laatu pysyy tulevaisuudessa – tuleeko alalle paljon uusia toimijoita, joilla asiakaspalvelu ei ole verissä. Ajaminen on kuitenkin vain osa tästä meidän hommasta. Asiakaspalvelu ja asiakkaan toiveiden huomioiminen ovat tässäkin työssä yhtä tärkeitä. Toisaalta, olen osaksi säännöstelyn purun puolella, sillä se mahdollistaa kaluston lisäämistä ja monipuolistamista.

 

Mercedes-Benz Vito Carsport
11-paikkainen invataksi
360°-esityksenä:

Piditkö lukemastasi? Jaa se tutuillesi!