Tuija Hyvösen Ford Transit Customeilla sujuvat inva-ajojen lisäksi kyydit niin rinteisiin kuin kouluihin.

Monipuolisuus on valttia Tahkolla

Talvi on sesonkiaikaa Nilsiässä, kun laskettelijat valtaavat Tahkon. Taksiyrittäjä Tuija Hyvösen mukaan Tahko on myös yksi syy siihen, miksi Taksi Hyvösen autot ovat tila-autoja.
 
– Hyvät tilat ovat täällä tärkeitä, jotta laskettelijat saadaan varusteineen rinteeseen. Inva-käyttöön rekisteröidyllä autolla saadaan hoidettua myös monia muita kuljetuksia sesongin ulkopuolella. Toisin sanoen, sillä ei tarvitse tarjota ei-oota, vaan kaikki hoituu invakuljetuksista minun tapauksessani koulukyyteihin asti.

Pienemmällä paikkakunnalla monipuolisuus tuo mahdollisuuksia, mutta myös kuljettajan toimenkuva voi olla kaupunkiseutua moninaisempi.

– Täällä maaseudulla taksinkuljettaja voi olla ainoita ihmisiä, jonka asiakas näkee päivän aikana. Työ on täällä hyvin erilaista kuin kaupunkiseudulla. Joskus haetaan asiakkaalle puita, toisinaan autetaan vaatteiden kanssa tai laitetaan kengät jalkaan.

Kun palvelu pelaa ja kyyti on laadukas, palataan helposti käyttämään samaa taksia yhä uudelleen.

– Vakioasiakkaita on jonkun verran ja Tahkollekin tulee paljon samoja kävijöitä vuodesta toiseen. Jos on tutun taksin numero puhelimessa, siihen on helppo soittaa.
 

Kymmenen vuotta Carsporteilla

 
Tuijalla tulee keväällä kymmenen vuotta täyteen taksiyrittäjänä. Oman yrityksensä Hyvönen perusti, kun 47 vuotta taksia ajanut isä jäi eläkkeelle.

– Tällä hetkellä työllistän kaksi työntekijää ja oma mieheni ajaa myös tarvittaessa. Autoja on kolme. Kaksi Nilsiässä ja yksi Juankoskella. Kaikki ovat Ford Transit Customeja.

Taksialan yrittäjistä moni on merkkiuskollinen ja samaa voisi sanoa Tuijasta. Tuija näkee asian kuitenkin pragmaattisemmin.

– Kun merkeistä puhutaan, niin yrittäjän tulee lopulta muistaa, että auto on työkalu: samat tulot se tuo merkistä riippumatta. Ford Transit Customissa tärkein ominaisuus on lyömätön hinta-laatusuhde. Fordit ovat olleet hyviä ajaa ja kestäviä. Näissä ei ole ollut mitään vikoja.

 

 

Taksi Hyvösen Ford Transit Customit ovat Carsportin varustelemia.

– Transit Customeissa asiakkaat ovat kehuneet sisustuksen laatua. Penkkien puolinahka on ollut tosi kestävä. Vanhin Transit Customeista on nyt kolmevuotias, eikä senkään penkeissä näy mitään kulumia. Autot ovat kovassa käytössä. Päivittäin vien 20–30 lasta kouluun. Kun ihmisiä kuljetetaan laskettelurinteisiin, mukana ovat monot ja sukset. Ei siinä sisustus helpolla pääse.

Carsportin kanssa yhteistyö on sujunut moitteettomasti, kertoo Tuija.

– Kuismasen Mikalle pitää antaa suuret kiitokset. Puhelimeen vastataan aina ja jos ei ehditä, niin soitetaan takaisin. Jos neuvoa kaivataan, niin neuvotaan. On ilo työskennellä Carsportin kanssa. Vaikka me savolaiset tingitäänkin kaikesta ja yhteistyö voi tuntua kiusalliselta, niin hyvin se on silti sujunut ja todella tyytyväisiä olemme olleet.

 

Tuija Hyvönen
Taksiyrittäjänä vuodesta 2007

1. Carsportin varustelema
auto vuonna 2007
Uusin Ford Transit Custom on 6. Carsportin varustelema auto

 

Ford Transit Custom Carsport
13-paikkainen invataksi
360°-esityksenä:

Piditkö lukemastasi? Jaa se tutuillesi!