Uusi Volkswagen Crafter saapui Isoonkyröön. Paulan Markon taksiyritys ajaa sillä ja toisella Crafterillaan monipuolisia kyytejä ja laajentaa lähiseudun ihmisten käsitystä hyvästä taksipalvelusta.

Aidon palvelun maalaistaksi modernilla kalustolla

Paula Markko on energinen isoäiti – jollei taksia olisi vieressä, ei häntä taksiyrittäjäksi heti arvaisi. Paulan reitti taksiyrittäjäksi ei ollutkaan se aivan tavanomaisin, vaikka eräänlaisesta sukupolvenvaihdoksesta voidaan käsitettä laajentamalla puhua.
-Minusta piti tulla kaikkea muuta, muttei taksiyrittäjää, naurahtaa Paula. Naimakaupan kautta tähän päädyin: anoppini ajoi taksia melkein 40 vuotta, ja hänen työtään lähdin jatkamaan. Mieheni jatkoi tuolloin isänsä jäljillä kuorma-autopuolta, mutta sen lopetettuaan tuli hänkin mukaan taksitoimintaan ja haettiin toinen lupa.

Monesti anopit nähdään kaiken pahan alkuna ja juurena, mutta Paulan tapauksessa tilanne oli toinen:
-Hän evästi minut matkaan hyvin neuvoin. Kertoi, ettei samanlaisia päiviä ole luvassa ja kannusti lähtemään, sillä taksiyrittäjyys on ala, jolla palkka on miehelle ja naiselle sama.

Vanhusväki lisääntyy ja pyörätuolikuljetukset siinä ohessa.
Sairaalat käyttävät myös paljon palveluitamme,
joten me pyrimme vastaamaan kysyntään.

Paulan Pirssi toimii Isossakyrössä hoitaen pienemmän paikkakunnan vaihtelevia ajoja.
-Tämä on 5000 asukkaan mukava maalaispitäjä. Sijaitsemme Vaasan ja Seinäjoen välissä: ajoja on molempiin isompiin kaupunkeihin ja toki ympäristöön muutenkin. Asiakaskunta on pitkälti tuttua – Kelan uusien järjestelyjen takia asiakaspiiri on toki laajentunut. Sairaskyydit menevät pitkälti sen mukaan, miten jonossa ollaan, mutta muutamalla asiakkaalla on omataksioikeus, joten saavat soittaa suoraan. Kotoa lähden hoitamaan kyytejä, tolpalla ei tarvitse olla. Ja yrittäjä kun on, niin pystyy hieman vaikuttamaan itsekin siihen, miten elää.

Paulan toiminta on paljon laajempaa kuin pelkät kuljetuspalvelut kahden paikan välillä.
-Maalaistaksi hoitaa säärihaavat, kantaa puut ja vedet. Meillä on autoissa hissivarustelu eli pyörätuoliasiakkaita kuljetamme ja tuleehan toki myös paarikuljetuksia ajettua. Olen monelle vanhukselle lähiomainen lääkärin vastaanotolla ja laitan muistiin tietoja, jotta voin heidän lapsilleen tarvittaessa raportoida. Kaupassakin käyn monen asiakkaan kanssa, ja kun he tapaavat reissulla tuttuja, niin minä juoksen tavaroiden perässä.

 

 

Uudella Crafterilla vastataan kysyntään

Paulan Pirssin kalusto koostuu kahdesta Carsportin varustelemasta Volkswagen Crafterista.
-Viimeinen Mersu lähti. Meidän isäntä on aika fanaattinen mersumies, se on perintöä kotoa.

Uuden auton hankinta johtui muuttuneesta kysynnästä.
-Edellisessä autossa oli melko työlästä pyörätuolien kanssa. Tässä uudessa ei tarvitse enää ottaa penkkejä pois, kuten ei meidän toisessakaan Crafterissa. Vanhusväki lisääntyy ja pyörätuolikuljetukset siinä ohessa. Sairaalat käyttävät myös paljon palveluitamme, joten me pyrimme vastaamaan kysyntään.

Uuden auton hankintaa oli suunniteltu hyvissä ajoin ja se luovutettiin vuodenvaihteen jälkeen Paulalle. Miksi sitten juuri Volkswagen Crafter? Paulalla on asiasta aavistus.
-Kyllä se voi olla, että mallin valintaan on vaikuttanut poikani, joka on automyyjä Volkswagenilla. Hän tutustutti meidät isoihin autoihin. Volkkareita meillä on ollut myös henkilöautoina. Tällä merkillä huolto ja kaikki pelaa. Tuskin Mazdaa olisin ostanut, vaikka olisi ollut oma poika töissä.

Sykähdyttävä auto

Vanhempaan versioon verrattuna uusi Crafter on Paulan mielestä selkeästi parempi – vaikkei se edellinenkään malli mitenkään huono ollut.

-Automaattilaatikko on ensimmäinen ero. Kyllä meillä on ollut aiemminkin automaattivaihteisia autoja, mutta tässä toisessa Crafterissa meillä on vaihdekeppi. Toiseksi ääni: tämä on hiljainen auto, hiljaisempi kuin aiempi. Ajomukavuuskin on parantunut, samoin penkin säädöt. Tämä on todella hyvä auto. Nyt ei väsy selkä. Se on tällä ikää kova juttu. Melkein sikakovajuttu. Sisustuksessa madallettu peräosa saa Paulalta erityistä kiitosta.
-Ohjaamosta on pieni askel alaspäin, mikä on hyvä. Hissin nosto ei ole hirveän korkea, ja kun itsekin nousee takaa, ei tarvitse ihan spagaatissa olla.

Tyylikkäästi teipattu auto on sisältä sinimusta ja ulkoa valkoinen.
-Sisustus on vallan onnistunut. Penkkien metalliosat on nätisti verhoiltu piiloon. Suomen juhlavuoden kunniaksi halusin sen mukaista väritystä tähän autoon, ja upeahan tästä tuli. Hassua sanoa, että sykähdyttää ihan, kun aamulla talliin menee. Kovin onnistunut on tuo kylkiteippauskin. Kyllä uusi auto on aina uusi auto. Näyttää ja tuntuu unelmalta. Hymyilyttää kun näkee. Paula on ollut uuteen Crafteriin todella tyytyväinen. Yksi toive hänellä tosin olisi:
-Kunpa saisin vain ajaa sillä enemmän. Meillä on kaksi autoa ja asiakkaiden mukaan valitaan auto. Ja tällä erää uudempi on miehen matkassa.

 

Paula Markko
Taksiyrittäjä vuodesta 2003
Kalusto: 2 x Volkswagen Crafter, molemmat Carsportin varustelemia
Uusi auto: Volkswagen Crafter, 2. Carsportin varustelema auto

 

Piditkö lukemastasi? Jaa se tutuillesi!