Siirry pääsisältöön

Tage’s Taxi, tien päällä 40 vuotta

Tage’s Taxi, tien päällä 40 vuotta

Tage’s Taxissa ajetaan jo toisessa sukupolvessa. Isänsä tavoin Marcus Lahtinen luottaa Mercedes-Benzin taikaan ja taksialan parempaan tulevaisuuteen.

Tage Lahtinen aloitti taksiyrittäjänä vuonna 1979 ajokkinaan Mercedes-Benz 200E. Mercedestä Tage on suosinut jo 40 vuotta. Tällä hetkellä yhtiölla on seitsemän Mercedes-Benz Sprinteriä, joista kolme on 1+12 – 1+22-paikkaisia linja-autoja. Myös kaksi E-mallin autoa löytyy.
-Kerran kokeiltiin hetken Volvon V70-mallia, mutta se meni pian vaihtoon. Kukaan kuskikaan ei halunnut ajaa sillä, pamauttaa Tagen poika Marcus Lahtinen.

Nykyään Tage’s Taxissa ohjaksia pitelee Marcus. Marcuksen käsissä yritys on kasvanut tasaisen varmasti ja 75-vuotiaan Tagen elämäntyö on saanut arvoisensa jatkajan.
Isä on alusta asti antanut Marcuksen toimia itsenäisesti, ja on antanut tukensa poikansa päätöksille, vaikka yhtiön perustajana onkin edelleen toiminnassa mukana.
-Olen hyvin kiitollinen isälle kaikesta, Marcus lausuu.

80-luvulla Tage’s Taxiin hankittiin ensimmäinen tilataksi koulukyytejä varten. Niitä yritys tekee edelleen paljon, kuten myös soteajoja ja lentokenttätilauksia yrityksille. Noin puolet kaikista ajoista on pyörätuolikyytejä. Paarikyytejä yrityksessä ajetaan viikottain. Tage’s Taxissa panostetaan kalustoon ja korityöhön. Vaihtoehtona olisi ajaa edullisemmalla kalustolla, mutta lyhentää vaihtoväliä. Yrityksessä on kuitenkin huomattu, että asiakas arvostaa laatua ja kiinnittää siihen huomiota. Tage’s Taxin yhdeksää autoa ajaa yhdeksän kuljettajaa, joista jokaisella on oma nimikkoauto. Kuljettaja vastaa täysin nimikkoautostaan katsastuksia myöten.
-Tämä toimintatapa on koettu meillä mielekkääksi ja sujuvaksi, selittää Marcus.

”Yrityksessä on kuitenkin huomattu,
että asiakas arvostaa laatua ja
kiinnittää siihen huomiota.”

Yritykseen on juuri hankittu esteetön Sprinter 319 GLE V.I.P. Business, joka pitää sisällään 12 oppilaspaikkaa, 2 pyörätuolipaikkaa ja paaripaikan. Uusi auto menee pääasiassa vammaispalvelu- ja koulukyyteihin, mutta myös yritysten käyttöön. Samalla ajoneuvolla on pystyttävä laadukkaasti hoitamaan useita asiakasryhmiä, ja siinä tämän auton monikäyttöisyys palvelee erinomaisesti.

Kyseessä on neljäs peräkkäinen Carsportin korityö. Viides auto on jo tilattu ja se päätyy ajoon keväällä. Tage’s Taxissa ollaan arvostettu paljon koritehtaalta saatua hyvää palvelua asiassa kuin asiassa. Yhteistyö toisen perheyrityksen kanssa on ollut saumatonta. Myös kuljettajat vaativat uudet autot aina Carsportilta. Tärkein asia kuljettajille varmasti on Carsportin kääntöistuimet, joita he pitävät helppokäyttöisimpinä.
-Vehon Kuismasen Mikalta on helppo ostaa, koska hän tuntee sekä auton että korityöt, Marcus kiittelee.

Taksialan vapautuminen 1.7.2018 on näkynyt toki myös Tage’s Taxissa. Ajoja on silti onneksi riittänyt hyvin. Kela-asiakkaiden määrä on selvästi vähentynyt, mutta hyvällä palvelulla tilalle on hankittu uusia asiakkaita. Myös Oma Taksi -asiakkaita on nykyisin jonkun verran. Yrityksessä koetaan, että Vaasassa muutokset ovat olleet pienempiä kuin isoilla paikkakunnilla. Lähikuntien taksit ovat tulleet mukaan kilpailuun, mutta tilausten volyymi ei ole niin suuri, että se kiinnostaisi isoja taksiyhtiöitä.
-Kaiken kaikkiaan autojen kilometrit ovat pysyneet samalla tasolla, mutta tuotot ovat vähän laskeneet. Se tarkoittaa meillä 6–12 kk pidempiä vaihtovälejä, Marcus Lahtinen kertoo.

Tage’s Taxissa on huomattu, että alalle on suurin odotuksin tullut uusia yrittäjiä, joista osa on jo jättänyt leikin. Suuntaus voi hyvinkin jatkua. Yrityksessä suhtaututaan luottavaisin mielin tulevaisuuteen ja siihen, että taksialan tilanne rauhoittuu ja paranee lähivuosina. Tage’s Taxissa uskotaan vakaasti, että kyytipalveluja tarvitaan myös jatkossa. Kysyntä voi väestön vanhetessa jopa kasvaa.

Lue myös

Volkswagen Carsport Taksikampanja käynnistyi

Kevään Caddy ja Crafter -myyntitempaus  tuo mukanaan uudet varustetasot ja uudet entistä houkuttelevammat hinnat! Esteetön Caddy Maxi Life Business (90 kW DSG) + XXL -muutostyö maksaa nyt alk.

Lue lisää

Suomen ensimmäinen esteetön eSprinter taksiliikenteeseen

Carsportin haastattelussa City Taksi Jeppiksen yrittäjä Daniel Sundqvist. Yritys on juuri ottanut käyttöönsä Suomen ensimmäisen esteettömän eSprinter GL VIP -taksin.

Lue lisää