Uuden äärellä

Mennyt vuosi 2019 oli yrityksellemme ennätyksellinen niin myynnin kuin tuotantokappaleidenkin osalta, ja vaikka uudesta vuodesta on vielä liian aikaista sanoa, ovat ennusmerkit hyvät menestykselle myös tänä vuonna. Liike-elämässä ja ehkä erityisesti autoalalla puhutaan hyvin paljon murroksesta, disruptioksikin sitä Helsingissä kutsuvat. On selvää, että uudistumatta yritys ei voi odottaa ennätysvuosia tulevaksi kovin pitkälle tulevaisuuteen. Edellä mainittu murros korostaa kehityksen tarvetta ja kiihdyttää uudistukselta vaadittavaa nopeutta. 2020-luvun vaihde tulee näyttelemään yrityksemme historiassa muutoksen ja investointien aikakautta, ja syyskuussa 55 vuotta täyttävä yrityksemme onkin varsin monelta kantilta katsottuna uuden äärellä.

Elokuussa 2019 elettiin jännittäviä hetkiä, kun useita vuosia palvelleet eri tietojärjestelmät sammutettiin ja tilalle käynnistettiin uusi, talon jokaista toimintoa ja henkilöä palveleva yksi yhteinen toiminnanohjausjärjestelmä. Perustuksia tälle muutokselle oli toki valettu jo hyvän aikaa, mutta silti vanhasta luopuminen tuntui uskaliaalta. Yrityksen taloudellinen investointi oli merkittävä, mutta vähintään yhtä suuri investointi oli ihmisten työpanos, mukavuusalueiden murtaminen ja uusien toimintatapojen hyväksyminen. Puoli vuotta uuden järjestelmän käyttöönotosta on nyt kulunut ja onneksi voidaan sanoa, että sen avulla olemme lähempänä investoinnille asetettuja tavoitteita: läpimenotehokkuus, avoimempi tiedonkulku ja alan paras asiakaskokemus.

Samaan aikaan, kun toiminnanohjausjärjestelmää rakennettiin sisällä, rakensivat timpurit uusia seiniä ulkona. Vaikka teimmekin vuonna 2019 kaikkien aikojen tuotantoennätyksemme, emme silti yltäneet aivan yhtä kovaan kasvuun kuin vahvasti kasvaneet tilataksimarkkinat – Ylöjärven koritehtaassamme tulivat seinät vastaan. Laajennuksen valmistuttua varastoksi, saimme tuotantohalliin useita tuotantopaikkoja lisää autoille.
Tätä kirjoitettaessa on seuraava suuri muutos jo muutaman viikon päässä, kun Carsport Vantaa avaa ovensa maaliskuussa. Koemme, että kasvaaksemme markkinoilla meidän on tultava lähemmäksi asiakkaitamme pystyäksemme entistä paremmin varmistamaan heidän kalustonsa kunnossapidon ja tukemaan heitä omassa liiketoiminnassaan. Vantaan toimipisteen myötä Carsportin, perinteisen henkilökuljetusbrändin, valikoimasta tulee löytymään laaja valikoima myös muita hyötyautovarusteluja tavarankuljetuksen eri tarpeisiin.

Investointikyky on yrityksen jatkuvuuden kannalta yksi tärkeimmistä tekijöistä. Oli investointitarve sitten taloudellinen tai henkilöstön henkisiä voimavaroja vaativa, kyvykkyydestä investointeihin käy kiittäminen hyvin hoidettua ja menestynyttä yritystä ja sen sitoutunutta henkilökuntaa.Matka toimintamme seitsemännelle vuosikymmenelle on opettanut paljon, ja se on antanut erinomaiset eväät olla luottamuksenne arvoisia myös tulevaisuudessa.

Olli Ronkainen
Myynti- ja kehitysjohtaja

Piditkö lukemastasi? Jaa se tutuillesi!